Tällä viikolla siivosin työpaikkani tiloja & varastoa, olin kassalla ensimmäistä kertaa kunnolla melkein koko päivän, joka oli todella jännittävää alussa, mutta päivän jatkeessa se helpottui ja kassan käyttö tuntui aika normaalilta. Tein myös lisää inventaariota joka onneksi saatiin tällä viikolla valmiiksi ja hyllytin uusia tuotteita ja tein, sekä laitoin niihin hintalaput. Tämä viikko oli aika normaali, ei mitään ihmeellistä.
sunnuntai 10. joulukuuta 2017
perjantai 8. joulukuuta 2017
Työssäoppiminen vko 4
Tällä viikolla teimme töissä suurimmanosan viikkoa pelkkää inventariota, mutta maanantaina tein keskipöydälle jouluaiheisen ns. Asetelman. Työviikko meni todella nopeasti vaikka tein samaa työtä suurimmanosan viikosta.
tiistai 28. marraskuuta 2017
Työssäoppiminen vko 3
Viime viikolla tein aika samoja asioita joka päivä. Tein inventaariota koko viikon, paitsi perjantaina, koska oli black friday josta olin todella innoissani. Perjantaina laitoin tavaroita 1e laatikoihin ja asettelin kaupan edustan nätimmäksi, kirjoitin alennus lappuja, asettelin kaupan sisälle tuotteet nätimmin, sekä autoin asiakkaita tuotteiden kanssa. Black friday oli todella kiireinen, kiinnostava ja mukava päivä töissä!
tiistai 21. marraskuuta 2017
Työssäoppiminen vko 2
Toisella viikolla työssäoppimisessani tarkistin taas hintoja ja laitoin uudet hinnat paikalleen, jonka avulla olen oppinut jo aika hyvin muistamaan millaisia tuotteita on missäkin kohtaa kauppaa. Laitoin tavaroita poistomyyntiin, sekä minulle opetettiin kassankäyttö, joka oli helpompaa kuin olisin odottanut. Suurimman osan viikkoa suunnittelin kaupan keskellä olevaan pöytään, sekä ulos oven lähistölle tulevaa jouluteemaista asetelmaa, joita alan seuraavalla viikolla rakentamaan. Tämä viikko on ollut aika rauhallinen ja työtehtävät ovat olleet aika helppoja.
maanantai 13. marraskuuta 2017
Työssäoppiminen vko 1
Ensimmäinen viikkoni Suomusjärven S-Raudassa oli todella mukava ja meni todella nopeasti, koska tekemistä oli todella paljon. Poistin tuotteita myynnistä, tarkistin hintoja ja vaihdoin ne oikeisiin jos hinnat olivat laskeneet/nousseet, laitoin tuotteita hyllyihin ja autoin asiakkaille tuotteita autoon.
tiistai 7. marraskuuta 2017
Avoimet ovet 2017
Avoimissa ovissa kokosimme & kuvasimme kuvausjärjestelyjä. Tavaroita saimme parilta yritykseltä salosta. Tässä kuvia joita otin näinä päivänä.
Luokkasuunnitelma & maalaus
Valitsimme suunnitelmaamme tehoste väriksi "Mosaiikin", joka on rauhallinen ja kirkas samaan aikaan. Toiseksi pääväriksi valitsimme murretun valkoisen "Jasmiinin" tuomaan lämpöä. Kalusteihin ja kuvaus-seiniin valitsimme upean vihreän "Aloen" ja vuoden trendiväreissä olevan "Angoran". Meidän ryhmämme suunnitelma valittiin maalattavaksi, mutta vaikka jotkut maaleista eivät olleet loppujenlopuksi sellaisia kuin olimme ajatelleet, tuli luokasta todella hienon näköinen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Työssäoppiminen vko 7
Tällä viikolla olen tehnyt yhden vaihtoehdon tutoreiden rollupia varten valmiiksi, editoinut viime viikolla ottamiani videopätkiä, tutkinut ...
-
Tänän tutkimme graafisen suunnitteluun liittyviä kuvia pinterestistä. Huomasin, että silmääni pisti eniten, joko sellaiset julisteet joissa ...
-
Valitsimme suunnitelmaamme tehoste väriksi "Mosaiikin", joka on rauhallinen ja kirkas samaan aikaan. Toiseksi pääväriksi valitsimm...
-
Olen työssäoppimassa Salon ammattikoululla markkinoinnissa. Sain ensimmäiseksi projektikseni tehdä ns. dokumentti tyylisen videon SSKKY 60-v...