sunnuntai 14. tammikuuta 2018
Painovalmis tiedosto infografiikka
torstai 21. joulukuuta 2017
Työssäoppiminen vko 7
Tällä viikolla työssäoppimisessa meille tuli Karkkilan S-Raudasta monta lavallista ja kärryllistä myytävia tuotteita. Hyllytin tuotteet tiistain ja keskiviikon aikana, sekä laitoin näille uusille tuotteille omat paikat ja hintalaput. Keskiviikkona ja torstaina vaihdoin hyllyissä olevat hintalappumuovit uusiin muoveihin koko kaupassa. Perjantaina hyllytin tuotteita, siivosin ja olin kassalla. Viimeinen viikko oli aika saman tyyppinen kuin viime viikko.
keskiviikko 13. joulukuuta 2017
Työssäoppiminen vko 6
tiistai 12. joulukuuta 2017
Asiakaspalvelu, lisämyynti ja ristiinmarkkinointi
Kysyin työpaikkaohjaajaltani mitä kuuluu hyvään asiakaspalveluun. Hän sanoi, että hyvään asiakaspalveluun kuuluu asiakkaan tervehtiminen kun hän tulee kauppaan ja lähtee sieltä. Ollaan oikeasti kiinnostuneita siitä mitä asiakas tarvitsee ja vaikutetaan kiinnostunelta auttamaan häntä.
Lisämyynti tarkoittaa, että asiakkaalle myydään enemmän kuin mitä hän tuli hakemaan. Minä pystyn tehostamaan lisämyyntiä esim. Siten että jos asiakas ostaa linnunruokaa niin yritän myydä hänelle samassa linnunpöntön tai linnunruokintalaitteen.
maanantai 11. joulukuuta 2017
Työssäoppimispaikkani S-Rauta Suomusjärvi

sunnuntai 10. joulukuuta 2017
Työssäoppiminen vko 5
Tällä viikolla siivosin työpaikkani tiloja & varastoa, olin kassalla ensimmäistä kertaa kunnolla melkein koko päivän, joka oli todella jännittävää alussa, mutta päivän jatkeessa se helpottui ja kassan käyttö tuntui aika normaalilta. Tein myös lisää inventaariota joka onneksi saatiin tällä viikolla valmiiksi ja hyllytin uusia tuotteita ja tein, sekä laitoin niihin hintalaput. Tämä viikko oli aika normaali, ei mitään ihmeellistä.
perjantai 8. joulukuuta 2017
Työssäoppiminen vko 4
Työssäoppiminen vko 7
Tällä viikolla olen tehnyt yhden vaihtoehdon tutoreiden rollupia varten valmiiksi, editoinut viime viikolla ottamiani videopätkiä, tutkinut ...
-
Tänän tutkimme graafisen suunnitteluun liittyviä kuvia pinterestistä. Huomasin, että silmääni pisti eniten, joko sellaiset julisteet joissa ...
-
Valitsimme suunnitelmaamme tehoste väriksi "Mosaiikin", joka on rauhallinen ja kirkas samaan aikaan. Toiseksi pääväriksi valitsimm...
-
Olen työssäoppimassa Salon ammattikoululla markkinoinnissa. Sain ensimmäiseksi projektikseni tehdä ns. dokumentti tyylisen videon SSKKY 60-v...


